maanantai 7. toukokuuta 2012

Kenellä on päällä jotain keltaista?

Voi mahdoton miten aika menee, viime postauksesta onkin taas kulunut tovi. Ommellut olen mutta tekeleet eivät ole tänne asti päätyneet! Eilen käytiin ystävän lapsen 2-vuotis synttäreillä. Hän oli jo aikaisemmin toivonut, että tekisin heille takin ja kankaankin oli jo minulle antanut. Mutta en voinut vastustaa kun tilasin tuota omppukangasta ison palan ja tiedän kuinka pikkuneiti tykkää keltaisesta joten siitä syntyi sitten lahjatakki punaisin tehostein.Pitkät resorit jotta takki menee pitkään, takaa hieman pidempi ja lievästi helmaan levenevä malli. Takissa on vuorina untuvakangas joka 100% puuvillaa mutta niin tiivistä, että pitää tuulen loitolla! Enpäs olekkaan pitkään aikaan ommellut takkia joten siihen nähden tämä takki onnistui ihan mukavasti :) Sama kaava kuin viimeksi tekemässäni takissa joka muuten on vieläkin pojalla käytössä :D




Kaava: Takki Ottobre 6/07 omin muutoksin
Koko: n.86-98cm
Kangas:Omppupuuvilla Ellos, Vuorikangas mistä lie kaapista löytynyt :)
 
***
 
Varmaankin viime elokuussa ostin Lasten Metsolan alesta keltaista apilaa 15 euron metrihinnalla jälleen kerran :D Kuten sanoinkin joskus aikaisemmin niin olen kova jemmaamaan nuita Metsolan alekankaita :D Nyt sitten raskin kankaasta leikata lapsille jotain ja vielä sitä jäikin metrin verran :) Neidille pitkäikäinen mekko höystettynä jokaisella apilan värillä mitä Metsolasta aikanaan sai :D Pojalle ihan peruspaita, menee sitten tytöllekkin aikanaan. Pojalla on tyhjä housuhylly joten yhdet sammarit sinne sitten. Samalla kaavalla mitä tämän postauksen housut mutta nyt tein saumanvarojen kera ja lisäsin pituutta lahkeisiin, menevät vielä varmasti syksylläkin sen verran tuli kasvunvaraa!






Kaava: Paita Ottobre 4/2011 More Grey, Housut  Hilleri/Majava Ottobre 4/2010 muokattuna & Mekko oma kaava (sama kuin tässä)
Koko: Pojan vaatteet 98/104cm, tytön 80cm-98cm
Kangas: Apila Lasten metsola, housujen sammari Eurokankaan palalaari vuosia sitten



 Liivimekon kaava on todellakin pitkäikäinen. Sama mekko pojan päällä tunikana :D Pojan ja tytön ero 20cm ja 5kiloa :D Iässä eroa 2,5 vuotta

***

Henkselinpäistä oon nyt tehnyt ohjeistuksen ja julkaisen sen pikinmiten :) Mukavaa alkanuttta viikkoa jokaiselle teistä!

14 kommenttia:

  1. Oi keltaista!
    Kivoja ompeluksia, takki on aivan ihastuttava! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania ompeluksia! Kivoja kangaslöytöjä :) Etenkin tuo ompputakki on söötti!

    VastaaPoista
  3. Hieno! Ja ihanan pirteitä kaikki nuo tekemäsi vaatteet. Varsinkin takki on todella onnistunut.

    VastaaPoista
  4. Oiih, tuo takki on ihana! Munkin oli eilen pakko hankkia tuota kangasta ku näytti niin ihanalta :)

    VastaaPoista
  5. Kivat jutut, keltainen omenatakki on kyllä valloittava!

    VastaaPoista
  6. Tosi ihania! Omenatakki ihan huippu! :)

    VastaaPoista
  7. Kauniita ompeluksia! Keltainen on nyt jotenkin niin valloittava väri minusta - liekö kevät vai mikä saanut siitä innostumaan.. :D Tuo omenatakki varsinkin on minusta ihana!

    VastaaPoista
  8. voih!Mä just haikeana muistelin tuon keltaisen apilafroteen perään kun itellä sitä ei enää ole :( Ja täälläkin on tulilla punaisesta ompusta yhtä jos toista :) Tosi kiva kangas ja edullistakin vielä :)

    VastaaPoista
  9. Tuo omppukangas on kyllä mahtavan ihanaa! Ja nuo housut näyttää tosi hyvän mallisilta. Jotain tuollaisia tarvittaisiin meillekin. :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos ihanainen ystäväni vielä S:n ompputakista. Se on aivan ihana! Loppuis sateet, niin saisi sen käyttöön. :)

    VastaaPoista
  11. Oi ku ihania keltaisia juttuja :)

    VastaaPoista
  12. Voi kun saisikin pojalle tuota keltaista apilaa :)

    VastaaPoista