maanantai 18. lokakuuta 2010

Jotain itselle

Nämä paidat itselle valmistuivat jo kuukausi sitten mutta hitaasti hoituu tuo kuvaamispuoli tällä hetkellä :) Alun alkaen oli tarkoitus tehdä imetyspaita tällä kaavalla mutta halusin testata kaavaa ensin tavallisen (odotus)paidan muodossa. Kaava paitaan on ottobre woman 2/2008 lehdessä (malli numero 19). Kaavaan tein seuraavia muokkauksia pidensin hihat normipituiseksi, etukappaleesta tein pidemmän jotta maha mahtuu paremmin mukaan, helmaresorin tein huomattavasti leveämpänä.

Ensin valmistui ruskea paita jonka kangas on kotimaista trikoota Löytö-palasta. Paidan jouduin kertaalleen purkamaan helman osalta koska pituutta ja levettä oli ihan liikaa mutta loppijen lopuksi siitä tuli ihan kiva.  Vihreän paidan kangas on Löytö-palasta Nanson trikoota kilokankaista. Vihreä paita onnistuikin kertaompelulla ja tykkään tuosta vihreästä väristä tällä hetkellä paljon. Paidalla tais jäädä hintaa 4 euroa joten ei paha :D  Beigen paidan kankaan olen saanut tädiltäni. Kangas riitti juuri ja juuri imetyspaitaan. Ajattelin tuota imetysversiota käyttää varsinkin alussa kun maha ei ole vielä ihan täysin palautunut koska en tiedä miten paita istuu ilman mahaa niin tällä kaavalla en uskalla enempää imetyspaitoja tehdä. Nyt pitäisikin tehtailla muutama imetyspaita lisää. Elmon aikaan en imetyspaitoja pahemmin käyttänyt vaikka imetystaival kesti 1,5 vuotta mutta tällä kertaa olen ajatellut panostaa kivoihin imetyspaitoihin.

12 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköisiä ja taitavat olla melko mukavia päällä!

    VastaaPoista
  2. Kivoja paitoja. Ja vau miten komea maha!

    VastaaPoista
  3. Tosi kivan näköisiä paitoja!! :)

    VastaaPoista
  4. Mukavan oloinen malli, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  5. Tosi kivan näköisiä paitoja! Ja ihana masu!

    VastaaPoista
  6. Mukavan näkösiä ja masu on ihq!!!

    VastaaPoista
  7. Tosi kivoja paitoja! Taisitkin eilen käydä vierailemassa meidän ompeluryhmässämme Kaakkurissa? Minä koetin saada merinovillasta ommeltua ja ompelin saumoja väärinpäin. Onnistui ne lopulta vaikka vähän takkusikin. ;)

    VastaaPoista
  8. Hienot paidat ja ihana masu :-)

    VastaaPoista
  9. Onpa Sinulla upea massu ja upeita paitoja.

    VastaaPoista
  10. Vasta nyt löysin uuteen blogiisi! Täällä onkin jo vaikka mitä ihanaa. Nuo paidat kyllä ovat tosi mukavan näköisiä! Ja masu on ihana =)

    VastaaPoista
  11. Minä oon ihan unohtanu kommentoida tähän! Tosi hyvän näköisiä paitoja, malli vaikuttaa hirmu kivalta ja värit myös :)

    VastaaPoista
  12. Joska: Minä se olin, tunnustan :) Tunnistin sinut tuntomerkeistä :)

    Kiitos kaikille kommenteista, niitä on aina ilo lukea!

    VastaaPoista