maanantai 12. syyskuuta 2011

Retroinen liivimekko

Kylläpäs tekisikin mieli vain ommella nuita mekkosia :D Tämä mekko oli alunperin menossa lahjaksi jo ennen kesää mutta leikkelin ilman saumanvaroja ja hoksasin, että kaavahan onkin kapeaa mallia jo valmiksi joten teinkin sitten päivänsanakarille ihan toisen mekon. Mekko on odotellut työpöydällä kohtaloaan toukokuusta asti ja nyt eräänä päivänä otin mekon työn alle. Helmasta pituutta pois ja käänne, napit ja napinlävet ja mekko oli valmis. Välttelen muuten ommellessa napinläpiä ja vetoketjua :D Nyt pääsin kuitenkin napinläpi kammosta nuitahan onkin ihan helppo tehdä. Hieman mekon helman malli kärsi lyhentämisestä ja väljyyttä on edelleen tuolle meidän tosi hoikkaselle lapselle mutta menee varmaan pitkään käytössä ensin mekkona ja sitten tunikana :) Mekko olisi ansainnut aurinkoisen päivän kuvatessa jotta täydelliset värit olisivat päässeet esiin. Ihana kangas ja ihanat värit, nams, tykkään :)

Kaava:Suuri käsityölehti 5/09
Koko: 92cm (kaavan mukaan, käytönnössä vastaa varmaan 80-86cm, mutta voi näköjään voi pitää jo 68 cm vaatteita käyttävällä lapsella)
Kangas: vanha verho (ystävältä saatu)



Loppuun vielä kuva Ikasyriltä tilaamastani salaisesta kangaspaketista, oli oikein mieleinen paketti ja kaikista kankaista on jo suunnitelmat valmiina ;)

10 kommenttia:

  1. Ihana mekko, oikein sopivan syksyinen. =)

    VastaaPoista
  2. On kyllä oikein kaunis mekko ja ihana pikkuinen tyttönen.

    VastaaPoista
  3. Aivan upea mekko ja kangaspaketti on kiva!!!

    VastaaPoista
  4. Hieno mekko! ihana kuosi! Ja kiitos kaavatiedosta!, olen miettinyt mistä mahtanee olla yksi kapoinen liivimekon kaavani peräisin, juurikin kokomerkintä kaavassa heittää sen yhden koon ainakin..taitaa olla nimenomaan tämä kaava!

    VastaaPoista
  5. Tääkin on ihanan syksyinen kangas! :)

    VastaaPoista
  6. Ihana mekko ja kangas!! Juuri sellainen retroaarre josta joutuisin miettimään muutamaan kertaan, mitä siitä leikkelee. =)

    VastaaPoista
  7. Ompa ihana mekko ja kiva blogi! Ja suloinen tyttönenkin, melkein saman ikäinen kun meidän Prinsessa. Laitankin tänne omasta blogista linkin jos sopii..?

    VastaaPoista
  8. Suloinen tyttö ja kaunis mekko :)

    VastaaPoista