tiistai 17. tammikuuta 2012

Paluu viime vuoteen

Minulta on aivan jäänyt bloggaamatta jotakin viime vuoden juttuja joten tässä postauksessa kooste niistä :)


Kummipojan sisko täytti ennen joulua neljä vuotta ja nasufanina sai lahjaksi nasutunikan.
Kaava: Dreamland, Ottobre 4/2011 (joitakin muokkauksia tein kaavaan)
Koko:110cm (tosin lisäsin reippaasti pituutta helmaan ja hihoihin)
Kankaat: Ikasyr, salainen kangaspaketti,resori ja nappi kaapin pohjalta


Näitä suikalehameita on tullut tehtyä synttärilahjaksi, joululahjaksi ja ihan muuten vaan viemiseksi! Kukka-applikointi napilla sopii niinkuin pisten iin päälle :D


Omalle neitoselle tein jouluksi Metsolan piparikankaasta tunikan ja poikanen sai samasta kankaasta peruspaidan. Oli ihan pakko sortua tuota ostamaan kun viime jouluna neidillä oli 56cm body kyseisestä kuosista. Piti vähän fiilistellä ja muistella vuoden takaista joulua, ku hää oli niin pikkuinen silloin vielä :)



Pienempi kummipoika sai lahjaksi Pilvi-interlockista ommellun yökkärin. Puvun etupuolella aplikoin ilmapalloilla lentävän pandan. Kokoa puvulla on 80cm ja kaavana ottobren Naava-puku 6/2009. Lisäksi pakettiin sujahti pandatrikoosta ommeltu neuvolakortinkannet. Hyvin taipui trikookin kansiksi kun silitin monta kerrosta tukikangasta :) Molemmat kankaat ovat Ikasyrin salaisesta kangaspaketista.



Vanhempi kummipoika sai lahjaksi autohulluna ajoneuvopaidan ja velourhousut. Lisäksi pakettiin lähti mukaan dinohattu. Paidan jja housun kankaat ovat jälleen kerran Ikasyrin salaisesta kangaspaketista :D

7 kommenttia:

  1. Onpa ihania vaatteita! Varsinkin nuo suikalehameet näytti tosi kauniilta kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kohta on pakko aloittaa mekko-ompelukset :) Tuun sitten täältä hakemaan lisäinspistä..

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania vaatteita! ja mahtavat applikoinnit! :)

    VastaaPoista
  3. Voi kun kivoja. Tuo ilmapalloileva panda vei mun sydämen. :-)
    Hyvin oot käyttänyt salaisia kankaita näihin. Mulla ne tuolla pitkälti oottaa vielä.

    VastaaPoista
  4. Ootpa ollut ahkerana lahjojen kanssa!

    VastaaPoista