perjantai 10. helmikuuta 2012

Uusvanhasta uutta!

Kirppistavaroista löysin murukankaasta tekemäni hupparin. Tein sen esikoiselle syksyllä 2009 mutta huppari olisi ollut nyt vasta istuvuudeltaan sopiva mutta nyt se oli sitten puolestaan lyhyt hihoista ja helmasta. Eli kaava oli fiasko, vanhaa leveää Ottobretä. Kavensin silloinkin jo kaavaa mutta huppari jäi silti hirmu isoksi pojalle. Meinasin ensin pistää hupparin kirpparille kiertoon mutta ihanan kankaan takia päätinkin tuunata sitä ja onneksi niin, sillä siitä tuli ihana :) Sivusaumat ja hihat leikkasin pois. Hihan pyöriötä pienensin ja sivusaumoista myös pienemmäksi ja sitten hihat uudestaan kiinni ja sivusaumat kiinni. Vaihdoin uudet tosi pitkät resorit tilalle jotta huppari menisi pitkään. Eli nyt ensin tuo on niinkuin tunikahuppari ja sitte myöhemmin olisi pelkkä huppari. Kaveriksi ihanan pirteän oranssit velourhousut michas stoffecken paksusta velourista ja niihinkin pitkät resorit!


 Huppari ennen tuunausta vuonna 2009 kuvattuna :)


Uudistettu huppari




9 kommenttia:

  1. Hyvä! Kangas on sen arvoinen.

    VastaaPoista
  2. Hieno lopputulos! Kannatti nähdä vaiva! Kangas on kiva ja mallista tuli myös kiva:)

    VastaaPoista
  3. Tosi onnistunut tuunaus! Kiva huppari!

    VastaaPoista
  4. Tosi hieno! :) ja housut passaa kivasti :)

    VastaaPoista
  5. Ihana setti jälleen kerran :) tuo oranssi velour on kyllä aika herkkua...

    VastaaPoista
  6. Minä muistan tuon ensimmäisen kuvan! Katsoin jo silloin, että ihana huppari ja nyt tuunattua on tosi kiva jälleen :)

    VastaaPoista