lauantai 22. syyskuuta 2012

Pienen neidin syystakki

Inspiroidun valtavasti joka kerta kangasvaihtereilla jota meidän alueella on järjestetty melkein viikottain. Edellisiltä vaihtareilta vaihdoin tätä takkikangasta ja samana iltana leikkelin siitä neidin syystakin kauppa-, kerho- ja kyläilyreissuille. Takin muut materiaalit löytyivätkin omasta kaapista joten mitään materiaalikuluja ei tullut :) Takin vuori on  monen vuoden takainen muutaman euron kirpparilöydös toiselta puolelta puuvillakangasta ja toiselta liukasta vuorikangasta. Hihoihin laitoin vuoren liukkaan puolen ja etu-ja takakappaleelle puuvillavuoren. Takissa on muotolaskokset hupussa ja takakappaleella olkasaumoissa. Hihat on istutettu ja kaava on tyköistuvaa mallia mutta tein tarkoituksella vähän reilumman jotta menis vielä kevättalvellakin. Takin kaava (muokattu) on Ompelen lapselleni kirjasta vuodelta -72 :)



 Hihansuissa resorit pidentämässä käyttöikää. Ihan oikeat taskutkin tein esim. nenäliinoja varten :)



 Sovitusvaiheessa takki tuntuikin liian lyhyeltä jos olisin tehnyt käänteen joten päädyin huolittelemaan reunan vinokantilla jotta takki pysyisi mahdollisimman pitkänä. Vinokantin päihin laitoin puuhelmet.
 Takin hupun sain juuri ja juuri leikattu verhon alareunasta josta jouduin ratkomaan käänteen pois. Käänteestä jäi ikävät neulan reijät ja korjasin tilanteen kanttinauhalla.

Takin vuorikangas tuollaista marimekkomaista pystyraitaa :)





22 kommenttia:

  1. Замечательная курточка!!!!

    VastaaPoista
  2. Voi että miten suloinen :)Ihana!

    VastaaPoista
  3. Apua miten upea! Kangas ja värit ja siisti työnjälki ja kaikki kaikki!!!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana! =) Ja vinokanttiahan sitä tuolloin -72 paljon käytettiinkin reunojen huolitteluun! =)

    VastaaPoista
  5. Oi kuinka hieno! Tosi ihana! :)

    VastaaPoista
  6. Ihanan retro kokoaisuus :) Ja nuo omat tunikasi, minäkin tarvitsisin mutta saamattomuus vaivaa...

    VastaaPoista
  7. Onpa tosi suloinen pakkaus! Ja takkikin aivan upea. :) Mulla olisi tuolla myös verho poikineen odottamassa, kun vain uskaltaisi ryhtyä noin isotöiseen hommaan. Jo tavallisen svetarihupparin tekeminen nihkistää... ;)

    VastaaPoista
  8. Siis tämä on niiiiiiiin ihana!!!

    VastaaPoista
  9. Helmet ovat ihana yksityiskohta. Todella hieno takki!!!

    VastaaPoista
  10. Ihana hiippahupputakki ja tuo kangas on aivan mainio!

    VastaaPoista
  11. Ihana! Eihän tästä osaa edes muuta sanoa... :)

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana! Sanattomaksi veti :) Respect

    VastaaPoista
  13. Hiippahuppu on tosi söde! Löysin blogisi ensi kertaa ja parasta oli katariinamekko. Todella valtavan kestoidis leikkaa vanhasta kauniista pussilakanasta mekko. Mahtavaa PikkuHoo!

    VastaaPoista
  14. Ihana takki, tässä on tyyliä! :)

    VastaaPoista
  15. Ihanan syksyinen takki. Puuhelmet helmassa kruunaa takin. :)

    VastaaPoista
  16. Ihana takki! Hienosti oot onnistunut ratkaisemaan eteen tulleet pulmat :)

    VastaaPoista
  17. Aivan huippuihana takki<3 ja nuo sun omat tunikat. Mistä kaava moiseen?

    VastaaPoista