sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Maisematunika ja karkkilegginsit

Tilasin jo viime keväänä maisemakangasta mutta nyt vasta pääsin sen kimppuun! Leikoin ensin itselle kesätunikan ja sitten metrin palasesta riitti juuri tytön tunikaan ja nyt on koko kangas käytetty :) Omasta tunikasta myöhemmin lisää!



Kaava :Paita Hoops Ottobre 3/2012 muokattuna tunikaksi
Koko:92cm Pituutta helmaan lisätty
Kankaat:Maisematrikoo Jofotex


Edellisen postauksen karkkitunikoille kaveriksi kasa legginsejä. Tarkoitus ois josko kesällä päästäis kunnolla vauhtiin pottailussa joten nuita legginsejä tarvitaan monet. Legginsit on tehty kierrätysmateriaaleista eli minun omista vanhoista paidoista, että kierrätyskeskuksesta haetuista paidoista! Pituus ei enää riittänyt kokoon 86cm niinpä lahkeita piti jatkaa resoreilla mutta kivoja nuista tuli. Nappifriikin piti ommella muutamat napitkin lahkeisiin ;) Kaava on jostain vanhasta Ottobrestä oon käyttänyt samaa kaavaa jo vuoden, lisään vaan lahkeeseen pituutta ja alkuun leikkaisin ilman saumanvaroja. Tällä kertaa jätin vaippavaraakin pois!




Taakse nurjalle puolelle ompelin trikoista "kokolaput" niin mieskin tietää miten päin housut tulee!

18 kommenttia:

  1. Ihanan värikäs leggaririvistö =) Ja upea tuo mekko.

    VastaaPoista
  2. Ihania legginsejä. Niin kiva värisiä ja heti piristää kummasti nappilistat! :) Sama homma olis täälläkin edessä. Vaippa olis tarkoitus jättää kesällä pois ja uskon, että vaihtovaatetta tarvitaan!

    VastaaPoista
  3. Kiva tunika ja tosi riemukas kierrätysidea!

    VastaaPoista
  4. Söpöjä legginsejä iso pino ja suloinen maatilatunika!

    VastaaPoista
  5. Hieno idea tuo trikoinen "kokolappu"!
    En ole itse hoksannut, mutta nyt täytyi kommentoida ja kokeilla itsekin! ;) Ei ainakaan pitäisi painaa? -TainaT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin tuollaisen trikoolapun olevan kiva kun ei ole sellainen kova ja teräväreunainen :) Ja saa kivat kuvat pikkutilkuista käyttöön ;)

      Poista
  6. Ihania =) Tosi söpöjä nuo nappilistat!

    VastaaPoista
  7. Ihanat leggarit ja iloinen tunika! :)

    VastaaPoista
  8. Tosi herkkuja leggareita!

    Mulla majailee pätkä tuota maisemaa puuvillana. Suunnitelmat on ehtineet vaihtua moneen kertaan...

    VastaaPoista
  9. Hyvän näkösiä. Just eilen tuskailin Kertulle legginsejä leikatessa, kun tuli ostettua niin tynkä palanen trikoota. Mietin, että tuleeko niistä kalsarin näköiset, jos panee lahkeisiin jatkoksi resorit, mutta sun esimerkistä huomaan, että ei tule. Napit on kiva idea!

    VastaaPoista
  10. Ihanan kesäistä ja värikästä! Kiva, että pystyt käyttämään kierrätysmateriaalia noinkin tehokkaasti! Meillä ei meinaa enää yksi vanha paita riittää mihinkään, mutta onneksi aina voi yhdistellä! :)

    VastaaPoista
  11. Tykkään!!! Kangas on niin ihana, tykkään edelleen tästä paljon. ja todella kauniit legginsit!!!

    VastaaPoista
  12. Ihanan värikästä :) nuo napit on kiva yksityiskohta.

    VastaaPoista
  13. napit on ihana yksityiskohta! mä oon kanssa tehnyt paljon lasten housuja aikuisten paidoista, mutta se on kenkkua se kun lapset kasvaa nopeesti niin pitkiksi, ettei mitkään paidat kohta enää riitä :D

    VastaaPoista