maanantai 10. lokakuuta 2011

Synttärilahja ja tunnustus

Käytiin juhlistamassa viikonloppuna 4-vuotiasta päivänsankaria ja lahjaksi tein tunikan salaisen paketin kirjain-interlockista. Miten tuo kangas muuten käyttäytyy pesujen myötä kun vaikutti minusta siltä, että nukkaantuis tosi helposti? Tunikassa tulikin muutamia uusia juttuja ( tämä on seikka mihin pyrirn, joka kerta olisi mukava oppia uutta) Ensinnäkin rypytin hihansuut ja kauluksen framilonin avulla ennen kanttausta ja toinen uusi juttu oli tuo pääntienhalkio. Kortinkin askartelin kankaanjämistä, niitä kun on mukava hyötykäyttää kaikkeen mahdolliseen :D

Kaava: Dreamland, Ottobre 4/2011 (joitakin muokkauksia tein kaavaan)
Koko:116cm (tosin lisäsin reippaasti pituutta helmaan ja hihoihin)
Kankaat: Ikasyr, resori ja nappi kaapin pohjalta



*****


Olen saanut kaksi tunnusta :) Kiitokset Marjuskalle ja Tanttarallalle!

Tunnustuksen saaneen pitää:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Mitähän sitä paljastais itsestään :D

  • Kärsin vauva-että koirakuumeesta
  • Olen omistanut koiran 23 vuotta, en siis kuitenkaan samaa koiraa vaan yhteensä meillä on ollut neljä koiraa joista kaksi asustelee täällä edelleen
  • Olen tänään ensimmäistä päivää taas hoitovapaalla työstäni
  • Vedän perhekahvilaa joka viikko
  • Haaveilen opiskelevani sitten kun lapset ovat isompia
  • Olen hurahtanut raakasuklaan tekoon
  • Huomaan usein istuvani tässä koneella yömyöhäseen muiden blogeja selaillen 
  • Käyn kerran viikkossa kansalaisopiston ompelukurssilla
Tunnustus lähtee eteenpäin seuraaviin blogeihin

7 kommenttia:

  1. Kaunis tunika ja tosi kiva kortti! Minä tykkään kirjain-kankaasta, oli lörppä ommella mutta todella pehmoinen vaattena (vihreä meillä). Olen oppinut pesemään vaatteet nurinpäin ja minusta ei mitenkään ennemmän ole nukkaantunut kun muut vaatteet...Muuten Lidl'sta bongasin nukkaleikkurin 4,90 , odottele kokeilua vielä paketissa;)

    VastaaPoista
  2. Симпатичная туничка!

    VastaaPoista
  3. Raakasuklaa? Saisikos sellaisen ohjetta tänne blogiin? Kuulostaa hyvälle ja mielenkiintoiselle!

    VastaaPoista
  4. Kiitos tunnustuksesta! :)

    Ihana tunika! Kiva idea tuo, että kokeilee aina jotain uutta, itsekin JOSKUS yritän uskaltaa, mutta helposti kuitenkin jämähdän samoihin kaavoihin ja malleihin ja oikaisen vaikeita kohtia...

    VastaaPoista
  5. Ihana kyllä toi tunika, toi kangas on ihan omiaan tuohon :)

    VastaaPoista
  6. kiitos tunnustuksesta! :) Ja tosi kivan näköinen tunika. Satuin just tekemään meidän tytölle kans rypytetyt hihat ja mulla niistä tuli melko jäykät kun käytin sellaista läpinäkyvää "kuminauhaa" rypyttimenä.Oliko sulla sama juttu vai teinköhän jotain väärin? Pitänee ens kerralla kokeilla ihan perus-kummaria. Kyllä nuokin joustaa mutta olisin toivonut vielä joustavampaa.

    VastaaPoista
  7. Riikka: Netissä http://raakasuklaa.com/wordpress/ sivuilta löytyy vinkkejä tosi paljon suklaan tekemiseen. Omaani laitan raakakaakaota, kaakaovoita, kookosöljyä (perusaineet) sitten heittelen sekaan esim cashew pähkinötä, mintun lehtiä, hunajaa, goji-marjoja yms. Nuo raakasuklaa sivut on tosi hyvät!

    Jonna: Minä rypytin sellaisella ohuella framilonilla ja ei minusta tuli hyvät ei ollenkaan jäykät.

    VastaaPoista