keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Kummipoikien joululahjat!

Täällä ollaan taas, toivottavasti hieman aktiivisemmin :) Minulla on 4 kummipoikaa iältään ovat 3v, 1v, 1.5v, ja 9kk :) Kummilapsille pyrin aina antamaan itsetehtyä lahjaksi. Tänäkin vuonna aloitin kummilasten lahjat hyvissä ajoin, lokakuussa soittokierros koko asioiden puitteissa ja sitten leikkuu hommiin :) Paketit oli valmiit jo hyvissä ajoin ennen joulua, kerrankin näin :)

Kummipoikien lahjojen teema valikoitui autokorjaamojoustiksen myötä. Minusta tuo oli niin suloinen kuosi pienille pojille :) Oma poika sanoi mukamas liian lapselliseksi, ei ollut tarpeeksi pelottava kuosi :D

Pienin kummipoika sai lahjaksi mustikkahaalarit resoreilla ja pilvibodyn punaisin tehostein!

Kaava: Mustikkahaalari, Ottobre 6/2009 (kaavaa on pidennetty selän osalta ja kavennettu kauttaaltaan, lahkeissa pituutta lisää ), Body Ottobre 6/2012
Koko:80/86cm
Kankaat: Velour Michas stoffecke, pilvitrikoo Kestovaippakauppa




***
Vuoden aaton aattona täyttänyt kummipoika sai lahjaksi Jumpsuitin :)


Koko:80/86cm
Kankaat: Majapuu
 

 ***
 


Puolitoistavuotias kummipoika sai hupparitakin ja velourhousut
 
 Kaava: Panda-huppari Ottobre 3/2012, housut oma kaava
Koko:80/86cm
Kankaat: Majapuu  ja  velour Michas stoffecke

***

Vanhin kummipoika sai paidan ja housut


 Kaava: Paita More grey Ottobre 4/2011,  housut Saimi  Ottobre 1/2009
Koko:98/104cm
Kankaat: Majapuu  autokorjaamojoustis ja ruskea trikoo Sampsukka  
 
***
 
Kätevästi ovat nuo kummilapset aika samaa kokoa omien lasten kanssa niin saa sovituskuvatkin otettua :D Lahjat pakkasin perinteisesti voimapaperiin, yleensä käytän sitä kun se kelpaa paperinkeräykseen, että takkaan :) Nauhana paperinarua ja nimikortit askartelin kierrätetystä aaltopahvista :)
 
 

12 kommenttia:

  1. Aivan ihania lahjoja jokainen! :)

    VastaaPoista
  2. Voi mitä ihanuuksia kaikki :) tykkään niin tuosta autokorjaamosta!!

    VastaaPoista
  3. Ihanaisia lahjoja! Nyt alkoi tehdä mieli tuotakin kangasta :) Harmitus kun vauva on taas niin mystisesti kipeänä etten pääse ompelemaan vaikka mieli tekisi. Onneksi saan katsella näitä toisten kauniita tuotoksia!

    VastaaPoista
  4. Oletpa ollut ahkerana! Ihania kaikki :)

    VastaaPoista
  5. Onpa nättejä ja viimeisteltyjä! Paketitkin tosi kivoja.

    VastaaPoista
  6. Kyllä on kummipojat saanu kivoja lahjoja! Toivottavasti osaavat arvostaa. Itsekin tein paljon vaatteita lahjaksi, yhdestä perheestä ei edes kiitosta tullut ennenkuin itse kyseli oliko koot sopivia.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille kommenteista! Kahdesta kummilapsesta tuli heti joulunpyhinä kuvaviestit uusissa vaatteissa :) Ja kahden muun kummilapsen äiti soitti ja kiitteli lahjasta :)

    VastaaPoista
  8. Oi, onpa ihania! :D Varsinkin toi jumpsuttti! :)

    VastaaPoista