tiistai 26. huhtikuuta 2011

Sundaytunika

Kangaskaappia siivotessa osui käteen palanen viime kesänä ostettua Metsolan Sundayfroteeta. Ihana kuosi! Tätä ostin metrin viime kesänä ja siitä on aikaisemmin valmistunut kietaisupaita vauvalle (on ollut yksi suosikkivaate) ja paita itselle (sekin oli viime kesän suosikki) ja kangasta oli vielä sen verran jäljellä, että sain kasattua neitokaiselle toisen tunikan. Minä oon niin höpsähtänyt nuihin tunikoihin ja mekkoihin, että niitä tulee pidettyä kotonakin ihan arkena :) Kaava on tässä sama mitä aikaisemmin esittelemässäni hippietunikassa.

Kaava:Ompelukurssin opettajalta saatu
Koko:62-68cm
 Kangas: Lasten Metsola


maanantai 18. huhtikuuta 2011

Yksi pieni elefantti marssi näin..

Applikointi on varmaan yksi hitti tällä hetkellä blogimailmassa! Itsekkin haluaisin osata applikoida taitavasti ja harjoittelemallahan niitä uusia asioita oppii :) Tässä pitkästä aikaa sitten applikointi harjoitusta. Yksinkertainen norsu jolle on yritetty antaa ilmettä irtokorvalla ja irtohännällä. Silmäksi on laitettu yksinäinen nappi. Idea norsuun on tullut netistä ja joskus kauan sitten olen painanut vastaavaa norsua kangasväreillä tähän paitaan ja näihin tilkkuihin. Norsut on vaan mun mielestä niin söpöjä, että niitä on kiva tehdä aina uudestaa ja uudestaan :)

Muutama kämmi tässä paidassa sattui. Silitin norsun vahingossa kankaan nurjalle puolelle eli etukappale on nurinpäin ei sitä kaukaa huomaa mutta ihan läheltä tarkasteltuna huomaa. Ompun vartta ommellessa kone imaisi kankaan sisäänsä ja siihen tuli reikä. Jouduin paikkaaman tilanteen isolla ompun varrella ja terälehdellä. Ihan kiva kokonaisuus tästä kuitenkin tuli. Paitaan halusin tuoda pirteyttä keltaisilla resoreilla. Arvoin oranssin ja keltaisen välillä ja keltainen vei voiton. Vaikka nää minun applikoinnit on tälläisiä rääpöstyksiä niin ihan ehdottomat paita suosikit käytössä olevassa vaatekoossa on olleet applikoidut paidat, pingviini, elefantti ja kilpikonna/pöllöpaita


Kaava:Ottobre 6/2010 Villi Viikinki
Koko: 92cm
Kankaat:Vihreä trikoo Löytöpala


perjantai 15. huhtikuuta 2011

Kesäpaitoja erä1

Täälläkin eletään jälleen kovasti kesän odotuksessa. Ensimmäinen erä lyhythihaisia valmistui jokunen päivä sitten. Tänään virittäydyttiin kesätunnelmiin ja sovitettiin paidat. Viime kesäiset paidat ovat kaikki pieniä joten lyhythihaisista on oikeasti pula kun kaapista löytyy ainoastaan muutama ja nekin surkean virttyneitä aluspaitoja. Ihanan värikkäitä näistä tuli. Osa viime kesäisistä shortseista sopii vielä mainiosti jalkaan ja kirppariltakin on löytynyt alle eurolla useammat shortsit (kuten kuvassa olevat oranssit) Tänä kesänä vältyn shortsien ompelulta täysin :D Lyhythihaisia on leikattuna vielä toinen mokoma! Ihanaa väriä kesään :)

Pojan suosikki oli apina/leijonapaita, äitin suosikki on ehdottomasti pöllöpaita :) Kankaat ovat muuten kaapeissa pyörineitä paitsi tuon pöllötrikoon olen tilannut muutama kuukausi sitten. Kaavana tuttu Villi Viikinki, on vaan niin sopivan kokoinen ja mallinen, että oon ihan jämähtänyt tuohon kaavaan. Uusimmassa Ottobressä taisi olla joku slim-fit lyhythihainen josko sitä sitten kokeilis seuraavaksi.


 
Kaava:Ottobre 6/2010 Villi Viikinki
Koko: 92cm
Kankaat: Apina/leijonatrikoo JNYdesign, pöllötrikoo Ikasyr ja eläintrikoo Eurokangas

torstai 7. huhtikuuta 2011

Neiti Kesäheinä

Mekkolinja jatkuu, kääk! Ihanaakin ihanempi kesämekko neitokaiselle. Tästä tuli niin soma, tykkään ihan mahdottomasti. Mekon malli on niin ihana ja tykkään kankaasta suunnattomasti. Varmastikkaan tämä ei ole kaikista käytännöllisin vaate sylivauvalle mutta pitähään sitä yksi söpöily/kyläilymekko olla! Laitetaan sitten seinälle muistoksi :) Tuohon alle sitten sellainen puhvihihabody jos siltä tuntuu niin kyllä on sievä Neiti Kesäheinä! Tekokin on aika kiva ja vaihteeksi vähän erinalainen. Mekko on tehty 80cm pitkästä ja reilu 30 cm korkeasta kankaanpalasesta. Mekon takana on aukisilitetty sauma ja reunat on rullapäärmätty. Miehustaan on ommeltu kuminauhalla poimutuksia. Kangas on vanha pussilakana jonka sain ystävän kanssa tehdystä kangasvaihdosta. Ihanan ohkasta puuvillaa tähän tarkoitukseen! Tälläinen mekko on ehkä tehtävä joka kesäksi :)





Toisen samanlaisen mekon tein lahjaksi Sintti-vauvalle.Tytöillä on ikäeroa aika lailla kuukausi :) Oli muuten vaikea keksiä vauvalahjaa perheeseen jossa äiti on ahkera käsitöiden tekijä itsekkin mutta päätin antaa kuitenkin  vähän erinlaisemman mekon :)

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Apilajoustishaalari

Tälläistä kaavakokeilua toteutin 2-laatuisesta apilajoustiksesta. Haalariin halusin päätämyötäilevän hupun jotta sillä voisi nukkua vaunuissa päikkäreitä ilman lakkia nyt kun ilmat lämpenevät. Haalaria oli ajatuksena käyttää myös autoilessa turvakaukolopussin sisällä. Ja ihan alkuunsa ajattelin sitä lämmikkeeksi sisälle kun neitokainen oleskelee aika paljon lattialla ja meillä on kylmät lattiat tosin nyt kun pakkaset ovat ohi alkaa mökkikin olemaan taas lämpimämpi. Ihan hauska kokonaisuus tästä tuli :) Ja hupusta tuli niin tiivis, että hyvin pystyy pitämään ilman lakkia.








Kaava:Ottobre 1/2011 muokattuna (malli 3)
Koko:62-68cm

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Peruspaitoja

Pikkuhiljaa poikaselle vaatekaapin täydennystä 92 cm kokoisena. Nämä ovat olleet leikattuina pitkään ja ompelukin tuotti päänvaivaa. Huomaa, että sellainen tuntuma katoaa kun ollut taukoa näissä ompeluksissa. molempiin jouduin tekmään kaula-aukon resorit pari kertaa kun ei meinannut onnistua eka yrittämällä. Tykkään niin kovasti näistä Metsolan froteista ovat ihan mahtavan laadukkaita ja plussaa saavat myös leveydestään :) Uusi suosikki paitakaava on Villi Viikinki, sopivan kaponen meidän poikaselle :) Tälläisiä perusjuttuja on helppo ommella vaikka ompelu välillä keskeytyisikin. kovasti kyllä on päässä applikointi suunnitelmia ja toivottavasti saan ne kesäpaitoihin toteutettua!





Kaava:Ottobre 6/2010 Villi Viikinki
Koko: 92cm




Askarreltiin muuan viikko sitten lintusia leikkihuoneen ikkunaan roikkumaan. Lintuinspiksen antoi mahtava paperiliitin-blogi. Me käytettiin hyödyksi villalangan jämiä ja kankaanjämiä!



maanantai 4. huhtikuuta 2011

hippietunika

Yritän olla ompelematta isommin vauvalle koska vaatteita on ja kirpparilta löytyy nuita pieniä kokoja yleensä hyvin mutta siltikin joku ihmeen hinku on tehdä nuita mekkoja ja tunikoita ja toisaalta näihin saa hyvin jämäpaloja tuhlattua. Tätä hippiekukkaa oon jemmannut kaapissa poikasen paitaa varten, nyt kun paita on leikattu niin tein jämpalasta vauvalle tunikan tai mekon. Missä niiden ero kulkee? Pituudessa ilmeisesti? Tämä tunika on malliltaan kiva, tykkään tosi paljon. Pääntiessä on kuminauha ja hihoinkin vois sen laittaa jos haluais pussitusta. Tällä kaavalla tulen varmasti tekemään tunikoita jatkossakin.Itseaasiassa seuraava odottaa jo viimeistelyä :D

Mitäs te muut puette tyttölapsille? Kun oon kovasti miettinyt mitä teen nuille pojan pieneksi jääneille omatekoisille vaatteille. Myynkö kirpparilla vai säästänkö vauvalle. Nyt kun tuntuu, että tytölle olis kiva kuitenkin pukea tunikaa/mekkoja ja legginsejä entä kuin perustrikoopaitoja perushousuineen!

Uusia lukijoitakin on ilmestynyt lukijapaneeliin! Tervetuloa! Yritän taas kovasti olla aktiivisempi päivitysten suhteen nyt kun lasten rytmikin rupeaa menemään yksiin niin ompeluaikaa jää enemmän :) Arvonta luvassa kun 100 lukijaa täyttyy :)

Kaava:Ompelukurssin opettajalta saatu
Koko:62-68cm


lauantai 2. huhtikuuta 2011

Traktoritakilla kesää kohden

Hurjaa kun nää viikot vaan menee ja minun blogipäivitykset laahaa ihan perässä. Täälläkin ollaan suunnattu katseet kevääseen ja kesään päin. Meidän poikanen on kasvanut vihdoinkin sen verran, että on aika siirtyä 92 cm vaatteisiin. 86cm vaatteet ovat menneet päälle jo vuoden verran eikä vieläkään mikään kauhea hoppu 92 cm vaatteiden kannsa ole sillä nyt poikanen on nyt  87cm pitkä, aikasta pieni kolmivuotias taitaa hän olla.


Kevättä ja kesää ajatellen meillä tarvitaan huppareita ja swetaritakkeja kun yhtään sopivaa ei ennestään ole. Nuo kun ovat niin käteviä kesällä. Kaapissa reilun vuoden verran marinoitunut Lasten metsolan traktorineulos muotoutui svetaritakiksi.  Ihana rengasvetskari on vanha ja sain niitä ison pinon oranssin ja valkoisen värisenä tädiltäni. Kerrassaan ihania vetskareita :) Vuoritin takin kokonaan interlock trikoolla, eli tämä takki on vähän paksumpi ja lämpimämpi.Takki on vuoritettu niin ettei sisällä ole yhtään näkyvää saumaa vaan toiseen sivuun jätin kääntöaukon josta sain takin käännettyä oikein päin. Minä kammoan vetoketjun ompelua ja ei tämäkään ketju ihan siististi mennyt mutta olkoot, muutaman kerran purin enkä enää viitsinyt.Raglasaumoihin tein päällitikkaukset.





Kaava:Ottobre 1/2006 kaavaa on kavennettu aika paljon
Koko: 92cm
interlocktrikoo r-collectionin tehtaanmyymälä