perjantai 3. toukokuuta 2013

Huhtikuun kankaankadotustalkoot, osa 1 Pojalle tehtyä!

Blogi on ollut hiljainen ompelukone on huutanut senkin edestä ;) Lähdin mukaan huhtikuun kankaankadotustalkoisiin joka potkaistiin alueemme facebookryhmässä käyntiin heti huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Huhtikuussa en ostanut yhtään metriä kangasta mutta sen sijaan kulutin ompelemalla 20,4 metriä :D Tästä määrästä sain tehtyä yhteensä 36 vaatekappaletta, joista itselle 10kpl, tytölle 15 vaatetta ja pojalle 10 vaatekappaletta sekä yhden vauvalle!

Ensimmäisenä esittelyssä pojalle valmistunutta
Poika sai
*4 teepaitaa
*4x housut joista  1x velour, 1xsammarit ja 2x farkut
* 2x vetoketjuhuppari



Meillä on jäänyt kaikki farkut ja ns. paremmat housut pieniksi ja nyt kevään myötä nuita on kiva pukea päälle kauppa/kyläilyreissuille joten lähdin urakoimaan niitä muutamat. Ensimmäiset tein uusimman ottobren kaavalla ja niistä tuli mielestäni liian suuret meidän hoikkeliinille.

Kaava: Ottobre 3/2013 malli 25 täyteen lahkeen mittaan pidennettynä
Koko:  104cm, ihan kaavojen mukaan!
Kankaat: Kierrätysfarkuista tehdyt

Lähdin sitten muokkaamaan omaa housukaavaa saimeista. Ja nuistahan tuli istuvat housut :)


Kaava: Saimi Ottobre muokattuna reilusti
Koko:  104/110cm
Kankaat: farkkukangas tädiltä saatu ja ruskea sametti kierrätetty ystävältä saaduista housuista
Muuta: Farkkujen tähdet tehty silytysarkeista jotka ostettu PikkuPiltin putiikista

Huhtikuun haasteena otin myös vetoketjun ompelun huppariin ja niitä tulikin tehtyä monta ;) Poikanen sai 2 joustofroteista versiota. Näissä on huput vuoritettu ja ja vetoketju ommeltu alavaran alle piiloon :)


Kaava: Be careful Out there 4/2012 Ottobre sovellettuna
Koko:  104cm kaavalla tehty.
Kankaat: Kunkkujoustis Verson puoti, raidallinen joustis vanhaa Metsolaa, Metsäjoustis yhteistyössä Hannan kankaan ja paikallisen ompeluryhmän kanssa teetetty ja sinapin värinen joustis Hannan Kangas

Teepaitoja kesään, kaavana uusimman Ottobren malli numero 9. Kankaat vaihdettuja ja lieblingsstücken kimpassa tilattuja tai tilkkukopasta löytyneitä!




 
Huh, jaksoitteko tänne asti :)


13 kommenttia:

  1. Wau! Mikä valtaisa määrä kangasta!!! Hienoja kaikki! Kivan värikkäitä ja iloisia.

    VastaaPoista
  2. Valtaisalta tuo kangasmäärä tuntuu metreissä mutta miten se ei näy vielä hyllytilassa :D Mulla on siis ihan liikaa hamstrattuja kankaita ;)

    VastaaPoista
  3. Ihania juttuja, ne vihreät tähtifarkut on kyllä mainiot, Saimin kaava on paras!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Muita housukaavoja en enää uskalla edes kokeilla :D

      Poista
  4. Aivan ihania aikaansaannoksia. Hienot kangas- sekä väriyhdistelmät. Tykkään eniten noista huppareista.

    Laura

    VastaaPoista
  5. Oletpa ahkeroinut! Kauniita vaatteita ja niin suloisia kuoseja. Minä aina ihailen tuota pojan kiharapilveä <3

    VastaaPoista
  6. Mahtava urakka! Todella loistava saavutus ja ihania vaatteita!
    Kateellisena ihmettelen, miten jollain voi olla parikymmentä metriä kangasta, ihanaaaaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon varmaan niin hamsteri ;) Viime aikoina oon ostanut tosi vähän ja maltillisesti kankaita mutta onhan nuita kertynyt. Liekkö suurin syy tuo Metsola jossa tulee melkein viikottain käytyä ja varsinkin alehinnoilla on tullut sieltä hamstrattua :D

      Poista
  7. Jaksoin ja näyttää tosi kivalta. Metsähuppari on musta erityisen onnistunut, en nimittäin lämmennyt kankaalle hirveästi ja myin omani pois. Näyttää tosi kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo sinapin värinen joustis piristää metsää. Muuten en niin hirveesti itsekkää tuosta väristä tykkää mutta trikoon väristä tykkäsin kyllä paljon!

      Poista
  8. On sulla ollut erittäin tehokas huhtikuu :)

    VastaaPoista