perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kun odottavan aika on pitkä...

Odotusta ja odotusta kuinka ne päivät tuntuvatkaan pitkiltä. Yli lasketun on menty jo useampia päiviä mutta pikkuinen ei vain halua syntyä. Minun pitäis ottaa rauhallisesti kun verenpaineet ovat nousseet niin kovasti. Päivitetäänpäs sitten blogiin hieman viime aikaisia ompeluksia!


Hupsis vauvalle on syntynyt lisää vaatetta nuin niinku puolivahingossa. Suurimmaksi osaksi tilkkulaatikon pienistä tilkuista. Muutamat potkarit uusista kankaista kun en vaan voinut vastustaa ja söpöiltähän nuo näyttää!

 Kahdet potkarit uusimman Ottobren kaavalla. Toisista jätin terät pois ja laitoin pitkät resorit (kuvassa kaksinkerroin) Kankaat Verson puodilta ja Lasten Metsolasta

 Pitkästä aikaa kokeilin heilutella puikkojakin. Syntyi pienet oranssit tossut jotka olivat malliltaan minusta hyvät neidin ollessa ihan pikkainen. Turkoosit tossut ovat vielä puikoilla katsotaan kummat vauva sitten jalkaansa saa ;)

Tälläinen trikoinen setti pienistä tilkuista, kokoa vastasyntynyt :)Takkiin olen käyttänyt Villikkohaalarin kaavaa pohjana. Nuo pöksyt on jostain vanhemmasta Ottobrestä.


Tämäkin setti koottu jämäkankaista. Hupparissa jälleen pohjana villikkohaalarin kaava ja potkareissa kaavana SK 4/2006

Kärpässieni setti jämistä tämäkin. Takki on ollut neljä vuotta haudattuna tilkkulaatikkoon. Tein sen joskus pojalle 80cm koossa mutta se ei koskaan istunut päälle. Nyt leikkelin takista noin 56cm kokoisen ja kaveriksi potkarit omalla kaavalla.



Tilkuista vauvalle trikoinen peitto :)



Itselle on syntynyt kesän mukavuusvaatteita. Eli parit joustofroteiset caprit resorivyötäröllä, ovat olleet kyllä ihan parhaat housut lämpimillä keleillä, eivät ahdista eivätkä purista :) Pitkähelmaisia toppeja olen myös muutamat ommellut itselle jo toukokuussa.

Kummipoika täytti 2-vuotta heinäkuun alussa ja on mahdoton autofani joten tälläinen autotäyteinen perussetti annettiin lahjaksi.

Kummipojan siskolle taas 3-vuotislahjaksi pinkki pupusingoalla!
 




14 kommenttia:

  1. Ihania pikkuvaatteita! <3 Ehdoton suosikki tuo potkari Verson puodin kukasta, sehän on iso kuvio.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania pikkuisia vaatteita ja tuo tilkkupeitto on niin suloinen! Kivoja muutkin ompelukset!
    Odottavan aika on piiiitkä, onneksi voi ommella ;)

    VastaaPoista
  3. Ihania! Eiköhän hän sieltä pian saavu maailmaa ihmettelemään :) voimia loppumetreille, tiedän tunteesi kun olen odotellut vauvoja yliajalla yhteensä melkein kaksi kuukautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauhee, 2 kuukautta :D Mullakin on menneet yli, eka 5 päivää ja toka 6 päivää ja nyt ollaan yli 5 päivää. Enemmän mua hermostuttaa kytätä nuita paineita kun ekassa raskaudessa tuli toksemia tulloin loppumetreillä!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tossun ohjeen oon tulostanut joskus netistä ja löysinkin sen kun surffailin äsken. Näköjään kuvat ohjeesta on kadonneet http://intsu.vuodatus.net/lue/2010/04/tossu-ohje-ja-vahan-muutakin

      Poista
  5. Älyttömän ihania vaatteita!!ja tuo peitto <3

    VastaaPoista
  6. Ihania ompeluksia! Tsemppiä viimemetreille! Tuo on kyllä viheliäistä kun menee yli. Onneksi ei ole ihan mahdottoman kuumat ilmat, olis vielä tukalampaa olla...

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka ihania vauvan vaatteita. Nuo haalarit <3 Ja peitto on myös ihan herkku!

    VastaaPoista
  8. Ihanuuksia <3 voi kun alkaakin vauvattaa.... Tsemppiä loppuodotukseen :)

    VastaaPoista
  9. en kestä miten ihania ovat kaikki!!

    VastaaPoista
  10. Aivan ihania juttuja oot tehnyt pikkuista odottamaan... <3 :)

    VastaaPoista
  11. Voi miten ihania pikkuvaatteita :)

    VastaaPoista
  12. Mahtavan ihania pieniä vaatteita, vau!!

    VastaaPoista