maanantai 9. huhtikuuta 2012

3xliivimekko=kaavan piirtämistä

Edellisestä bloggauksesta onkin taas aikaa mutta me ollaan sairastettu ja viimeisempänä kärsittiin oksutaudista melkein kokonainen viikko eli pääsiäinen meni sen merkeissä! Nyt ollaan taas elävien kirjoissa ja tänään onkin urakalla pilkottu kankaita :) Tämän päivän kankaiden pilkkomista varten halusin piirustaa kunnon liivimekon kaavan. Halusin kaavan joka menisi pitkään käytössä ensin mekkona sitten tunikana! No kolme malliversiota piti ommella ennen kuin sain mitä halusin : D Hulluutta varmaankin :D Kolme mukavaa liivimekkoa saatiin tytön vaatekaappiin siellä olikin sopivasti vajetta kun siivosin pienet kirppiskuormaan. Näihin on kiva yhdistelmä erilaisia bodeja sukkiksia!



Ensimmäinen versio, kiva malliltaan sopii hyvin tuollaiselle ohuelle trikoolle, levenee reilusti helmasta mutta ei ole mallinsa vuoksi pitkäikäinen!

Kaava: oma
Koko:74/80cm
Kankaat:pallotrikoo kierrätetty kirpparilta ostetusta paidasta, applikointi velouria


Toiseen versioon muokkasin helmaa maltillisemmaksi. Istui paremmin testihenkilön päälle mutta kainalot olivat liian tiukat. Tässä mekossa kankaana Kangastukun joustofrotee, äärettömän huonolaatuista! Meni käyttöönottopesussa nuin nyppyiseksi! Testihenkilönä toimi esikoinen 92/98cm vaatteita käyttävä hoikka poika :)
Kaava: oma
Koko:74/80cm
Kankaat:joustofrotee Kangastukku, applikointi velouria

 Kolmas versio on muokattu kainaloista eli niitä on avarrettu, helmaakin ihan aavistus levennetty kainaloista alkaen. Tämä versio pääsi testistä läpi menee niin 74cm käyttävälle hoikalle 8 kiloiselle tytölle, että esikoiselle :D Tämän mekon ompelu hieman vastusti ja jouduin purkamaan resorit muutamaan otteeseen, meinasin nakata koko työn jo nurkkaan mutta kasaan sain kaikesta huolimatta!

Kaava: oma
Koko:74/92cm
Kankaat:joustofrotee Michas stoffecke, applikointi velouria ja joustofroteeta

ja loppuun kuva vielä esikoisen päällä :D (lahjottu kuvaa ;))
*

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille :)

10 kommenttia:

  1. Ihanan värikkäitä mekkosia ja tosi hyvä kaavahan siitä tuli muutaman kokeilun jälkeen :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavat mekot, vimppa on kyllä paras! Kadehtittava että jaksat kokeilla! Mutta on se kiva kun on se luottokaava, pääse nopeammin/helpommin seuravalla kerralla!

    VastaaPoista
  3. Voi miten söpöiset mekot! Kevään ja kesän mehukkaat värit=)

    VastaaPoista
  4. Kivoja mekkoja ja urhea mallipoika :)

    VastaaPoista
  5. Moikka! Piti ihan mielenkiinnosta kysästä, että mistä päin olet? Olit tuossa maalliskuun puolivälissä ommellut mekon OulaPalan kankaasta. Oon itse nimittäin Oulaisista. =)Onkohan noita sun ompeluita tullut ehkä vastaan... Aivan upeita.
    T. Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja: Olen Oulaisista kotoisin mutta nykyään asutaan lähellä Oulua. Mummoloin edellen Oulaisissa aina silloin tällöin :)

      Poista