maanantai 6. helmikuuta 2012

Voiko olla pirteämpää kuin keltainen?

Minulla on meneillään ihan selkeästi voimakas kausi keltaiseen väriin tuntuu etten saa siitä tarpeeksi :) Keltainen on vaan niin kaunis ja pirteä väri! Keltaisen inspiroimana kokeilin itselleni uutta väriyhdistelmää keltaista ja punaista. Toimii minusta kivasti! Idea näihin haalareihin lähti blogimailmassa vilistäneistä Monkey Spatseista.
 
Minusta pienellä jipolla hauskuutta perushousihin. Haalareihin käytin lopun ihanaa auringon keltaisesta velouria ja kangasta oli niin hintsusti, että takakappale on kasattu kolmesta palasesta ja sovittaessa totesin haalarin selkäpituuden liian lyhyeksi. Jotain oli keksittävä ja niinpä muotoilin haalarista olkaimet pois ja kanttasin resorikantilla haalarit näin sain lisää pituutta selälle. Lahkeisiin laitoin pitkät resorit joten uskonkin, että nämä haalarit menevät pari vaatekokoa :)  Peppukappale näytti tulevan vinoon ja lahkeidenkin langansuunnat ovat muuta kuin suorat mutta kaikesta huolimatta tuli ihanat haalarit. Eteen vielä pieni tasku aarteille :) Haalareille vielä kaveriksi body Ikasyrin 2-laatuisesta kalastavasta karhusta.





Kaava: Body Ottobre 3/2010 pidennetyllä hihalla, haalari oma kaavoitus
Koko: 74cm, housut 74/80
Kankaat: Keltainen velour (paksumpi laatu) Michas Stoffecke, sydänvelour Ikasyrin salainen kangaspaketti
 

 


15 kommenttia:

  1. Voi kun söpö setti! Tulipas iloinen fiilis tästä! :)

    Tuo kalastava karhu mua niin tökkii tuolla mun kangaspinossa, mut sit ku nään sen vaatteena, niin tekee mieli tuhota! Joskos siitä jonkun kesävaatteen surauttais! :)

    VastaaPoista
  2. Siis niin ihanat! Iloinen setti tosiaan :)

    VastaaPoista
  3. Iik miten ihanat housut! Täällä on taas toinen toistaan hienompia vaatteita :)
    Ja otsikkoon viitaten: ei voi. Keltainen on lapsesta asti ollu mun lempiväri enkä ikinä saa siitä tarpeekseni. Se on vaan niin herkku!

    Mua on jääny vaivaamaan, ku en ehtiny vastata muinaiseen nimikyselyyni sun kommentin jälkeen, kun siis kysyin teidän tytön nimeä blogissani (siellä nimiäis postauksen kommenttilootassa). Mutta kaunis nimi hänellä on ja se on juurikin oman mummoni nimi, se jonka annoin nuorimmaiselle keskimmäiseksi nimeksi :)

    VastaaPoista
  4. Todella söpö setti! Ihanat värit!

    VastaaPoista
  5. Pirteä setti! Minullakin sitä karhua palanen, keltainen vie sen sinertävyyden hienosti pois!!!

    VastaaPoista
  6. Toimii! Ihastuttava yhdistelmä kaikenkaikkiaan..

    VastaaPoista
  7. Oi miten hauska housut! Toimiva yhdistelmä kerrassaan.

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva väripläjäys! :) Tykkään!

    VastaaPoista
  9. kevättä kohti mennään ja keltainen valloittaa täälläkin...
    Ihana väripläjäyt tosiaan!!!
    Haalarit hauskat ja mun silmille tää monkey juttu oli ihan uus..taitaa toimia paremmin näissä ihan pienten vaatteissa.. =)

    VastaaPoista
  10. Keltainen ON ihanan pirteä väri!

    VastaaPoista
  11. Ihanat!! :) Mulla on kans niin keltaisen kaipuu, kevättä rinnassa ;)

    VastaaPoista